tiistai 8. toukokuuta 2012

Pihastressi

Tiedättekö sen tunteen kun turhauttaa, mutta ei oikein voi tehdä asialle mitään...? Nyt olis sellaista fiilistä vaikka muille jakaa. Meillä tuo pihaprojekti vaan junnaa paikoillaan. Raah. Noh jotain on sentään saatu aikaiseksi. Terassien kaiteet on päätetty ja pitäisi tästä firmasta tulla kaverit mittaamaan tarkat mitat viikon kahden sisään. Siinä se edistys sitten onkin.

Meillä töröttää tuolla "valtavan" kokoisella takapihallamme vielä kolmessa lavassa siporex-harkkoja. Pari lavaa on aika huonoa tavaraa, mutta kolmas olisi vielä ihan muoveissa ja hyvinkin käyttökelpoista. Meillä vaan ei ole tuolle tavaralle enää mitään käyttöä. Mies on yrittänyt sitä myydä tutuille ja ilmoitellut netin palstoillakin, on siitä varmaan yksi lava jo lähtenytkin, mutta lisää tarvitsisi saada pois. Ei tuollaista määrää kiveä viitsisi lähteä kaatopaikallekaan raijaamaan. Huoh.

Toiseksi, meidän raksamiehet on edelleen kiinni muissa projekteissa ja rimoitukset siis ei edisty nekään. Tosin meidän pitäisi ehtiä vähän niitä vielä maalailemaan valmiiksi. Jospa tänään. Lisäksi tekemättä on pohjatyöt pihakiville, terassin laudoitus ja kaksien portaiden laatoitus. Huoh.

Pitäisi päättä ne pihakivetkin ja laskea määrät tarpeesta vielä vähän tarkemmin. Olisi järkevää tilata ihan kaikki kivet kerralla, mutta pari muuttujaa häiritsee vielä tilannetta. Ollaan mietitty, että jos tehdään myös tuohon talon päätyyn sellainen istutusallas... Tuleekohan tästä ikinä mitään...?

Mulla on stressi.

Stressiä "lieventämään" muutama inspiraatiokuva ihanista, ihanista pihoista tai patioista varmaan paremminkin...

Tässä on aivan upeaa tuo käytetty puu. Osaako joku sanoa mitä puuta tämä on? Eipä ole ihan perinteisen Suomalaisen terassilaudan näköistä...


Tälläinen puu, jota kiertäisi terassilaudoitus olisi aivan ihana. Tosin meillä aika mahdottomuus toteuttaa, sillä terassi on n. 1 m korkeudella maanpinnasta ja valettu... Noh, aina voi haaveilla.


Tykkään tosi paljon kaikista tälläisistä heinäkasveista. Tässä kuvassa erityisesti miellyttää se miten on käytetty erilaisia materiaaleja. Toivoisin omaankin pihaani vähän tälläisiä elementtejä.

Kuvat: houzz

13 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä juuri minunkin makuuni sopivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen katsomaan tuota sivustoa, valtavasti muitakin ihania kuvia! :)

      Poista
  2. Tuon tunteen tiedän sattumoisin aika hyvin :) Ihania inspiraatikuvia! Erityisen hieno on juurikin tuo keskellä laudoitusta oleva puu, tuollainen voisi sopia meidän saunaterassille (joka tulee maatasoon).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää keskeneräisyydestä johtuva stressi lienee kyllä aika yleistä meidän rakentajien ja remontoijien keskuudessa. :D

      Tuollainen puu, joka on ympäröity terassilaudoituksella olisi aivan ihana kyllä. Lisäksi tuo Japaninvaahtera (uskoisin siis siksi), olisi aivan ihana missä vain. Jospa meidänkin pihaan. :)

      Poista
  3. Sama fiilis!
    Tasamaatontti, ei kasvin kasvia!
    Multa tilataan vasta, kun kaikki polttopuut saatu tontin rajalle.. Ja autokatoksen pohjat alulle ja sitten vasta terassilaajennus alulle ja sitten jotain istutusta ja ja ja... Ei varmaankaan tänä kesänä vielä :-/ Haluais kaikki vaan heti nyt. Menee kesä eikä voi nauttia pihasta.. Äääh, no onneks on vasta toukokuun alku. Huh. Stressi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko teille iso tontti? Meillä on niin kirpunkokoinen, että mitään ei pysty tekemään ennenkuin on saatu kaikki tavarat pois tieltä. Tavaroita ei siis oikein voi siirrellä hetkeksi toiseen osaan tonttia, kun toista osaa valmistellaan. :/

      Sitä minäkin pelkään, että ei ehditä koko kesänä nauttia pihasta. :(

      Poista
    2. Meillä on pikkuruinen 930 neliön tontti onneks vaan! Edellinen runsas puutarhatontti (ja vanha siksi niin runsas ja rehevä) oli osittainen loiva rinnetontti ja 1300 neliötä, se hoitaminen oli tosi tuskaa, kun haluaa että joka paikka on siistinä.. Nyt haluamme mahdollisimman vähän nurmikkoa ja ns. hoidettavaa. Meillä ei muuta tavaraa enää olekkaan pihalla, kun yhdet laudat, jotka nekin siirretään polttopuiden päälle. Mutta autokatoksen alotuksen jälkeen sitä taas taitaa olla.. Ja tietty pyörät, kottikärryt yms. sälä, ennenkun saadaan autokatoksen varasto säilytyskäyttöön :-/

      Poista
  4. Stressi täälläkin. Huoh. Laita mulle sähköpostia niistä harkoista niin voi kysellä jos joku meidän kulmilla tarvitsisi. :)

    Ihanaa terassifiilistä kuvissa!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia. Iskee kyllä stressi omastakin pihasta kun tämmöisiä katselee. Johan tuo on kaksi kesää ollutkin kesken..eikä varmasti valmistu tänäkään kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se meilläkin on ollut keskeneräinen jo ihan liian kauan. No tosin aiemmin ei olis voitukaan tehdä mitään kun tosiaan on niin pieni piha, että olis ollut turha laittaa mitään kun muuta rakennustavaraa liian paljon tiellä. Mä ainakin toivoisin, että edes terassi ja osa kivetyksestä saatais tänä kesänä kuntoon. Istutuksia sun muita voi miettiä myöhemminkin.

      Poista
  6. Yksi stressaaja lisää ilmoittautuu! Mulla se stressi kattaa kyllä sekä sisätilat että pihan. Osaaminen ja aika ei riitä kaikkeen, puhumattakaan rahasta. Plääh. Asiaa ei todellakaan helpota seinänaapurit, jotka muuttivat kotiinsa viime keväänä samoihin aikoihin kuin minä omaani, laittoivat tätä ennen KAIKEN uusiksi sisältä, ja kruunasivat touhun pistämällä minut vielä eilen illalla katselemaan terassin rakennusta, palkatun apuvoiman turvin tottakai. :D En kai kuulostanut yhtään katkeralta? ;) En sentään, kiva että edes joku pystyy (vaikka se terassi mua kyllä ketuttaa ;D ).

    Mut hei, sulla on niin mahtavia suunnitelmia, että hyvä siitä tulee! Ehkä hitaammin kuin toivoisit, mutta sisustaminen (ja pihan laittaminen) taitaakin olla semmoinen ikuisuusprojekti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon, meitähän riittää! :D Mulla on myös murheenkryyninä tuo meidän kellari. Joka on yrityksistä huolimatta edelleen aikamoinen kaaos ja varastotila. Jospa kesä tois tullessaan valmiin autotallin johon saatais sitä kauan kaivattua säilytystilaa...

      Siitähän se stressi kohoaa kun katselee noiden naapureiden iloista puurtamista puutarhoissaan, jotka jo aika hyvässä kunnossa. Huoh. Mut ei voi mitään. Pitää purra hammasta ja jaksaa odottaa. :)

      Poista