torstai 3. toukokuuta 2012

Pukuhuoneen uudet kuviot

Paneudutaanpas taas pitkästä aikaa yhden keskeneräisen tilan sisustukseen. Kyseessä tällä kertaa meidän saunan pukuhuone. Tilassa on nyt vähän sellainen keräilyerä kalusteita joita on jäänyt ylitse entisistä asunnoista. Eli eivät ole tähän tilaan kovin sopivat, mutta ovat ajaneet asiansa toistaiseksi kun parempiakaan ei ole ollut. Ainoastaan tuo pitkä laatikko, jonka päällä tyynyt olisi jäämässä tilaan -> saunapuiden säilytykseen tosi hyvä.

Mulla on ollut tämän pukuhuoneen kanssa mielessä vähän sellainen Beach Style -sisustus, sopii mielestäni tälläisiin tiloihin ihan kivasti. Tosin vielä ollaan aika kaukana siitä...  Huonehan ei ole mikään iso n. 1,6 x 3,3 m ja hassun mallinenkin se on, lisäksi kaksi ovea rikkoo huonetta. Kuvat ovat vähän huonolaatuisia, meni vähän värit miten sattui, mutta eiköhän näistä jotain selkene.





Seuraavassa kuvassa vähän tavoiteltua henkeä luomaan ajateltuja kalusteita ja sisusteita.



1. Sivupöytä, HobbyHall / tämä sopisi aika kivasti tuohon 1,2 m pitkälle sivulle. Siihen päälle vielä peili, niin siinä on hyvä kampailla hiukset saunan jälkeen.

2. Rottinkinojatuoli, Isku / Tämä olisi ihanan muhkea tuoli, tosin en ole varma olisiko jo liiankin muhkea, eli sopisiko tuohon peränurkkaukseen mitoiltaan. Pitänee testailla.

3, 4 ja 5 Lexington ja Gant -tyynyt, Stockmann / Näissä tyynyissä olisi kuosit ja värit ihan kohdillaan.

6. Työmaavalaisin, Class Ohlsson / Jottei menisi ihan liian lällyksi olisi huoneeseen saatava jotain terää, joka tekisi tilasta meidän näköisen. Tälläistä ajattelin tuohon lipaston päälle roikkumaan.

Kuvat: Stockmann, Isku ja Hobbyhall

Mulla on myös ollut jo pitkään hakusessa sellainen naulakko, jossa pieni hylly päällä. Kaikki mihin oon törmännnyt on olleet ihan liian pikkusieviä tai maalaisromanttisia mun makuuni. Eli jos joku on jossain nähnyt tälläisen hyllyn, joka tuohon puulaatikon päälle kävisi niin ilmoittakaa ihmeessä. :)

6 kommenttia:

  1. Tunnelmallisen näköisiä juttuja! Katselin itsekin rottinkituoleja tänään Parolan rottingin sivuilta, kannattaa tsekata. Samoin haaveilin tuosta Lexintonin tyynystä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, upeita kalusteita löytyi vaikka millä mitalla! :)

      Poista
  2. Ah, teillä on tuo avohyllykkö, jollaista minä kaipailen kiihkeästi valkoisena kylöppäriin... uuteen tulevaan kotiini siis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä hylly on palvellut meitä jo useita vuosia. :) Niitä siis saa valkoisenakin nykyään.

      Poista
  3. millä "jutulla" noita kuvakollaaseja voi tehdä? :) -Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kaikilla kuvankäsittelyohjelmilla varmaan onnistuu. Mä yleensä käytän niinkin smppeliä ohjelmaa, kuin melkein joka koneesta löytyvää Paintia. Se on riittävän yksinkertainen tälläisten tekemiseen. :)

      Poista