maanantai 19. elokuuta 2013

Juhlahumussa

Eilen meillä juhlittiin 2-vuotiasta tytärtämme iloisella mielellä ja ihanien ystävien sekä perheen ympäröimänä. Parempaa päivää en olisi voinut kuvitella. <3

Hyvin ehdin kaikki valmistelut suorittamaan vaikka suunnittelun aloitinkin kyllä hippasen liian myöhään. Juhlien järjestäminen on niin kivaa, mutta työtä ne vaativat ennen ja jälkeen. Koristeiksi väkersin hieman viirejä, pompomeja ja sitten ostettiin kasallinen heliumpalloja Ilmapallomestareilta.

Lahjoja tuli taas kyllä ihan yli tarpeiden, mutta kaikki niin onnistuneita. Pakettien avaaminen tuntui olevan melkoista riemua ja siihen neiti saikin apua myös auttavaisilta pienilta juhlavierailta. Se on hassua, että miten siihen lahjan avaajan ympärille kertyykin iso rinki auttavia käsipareja. :D

Minäkin sain sen Pikku-Myyn kakun päälle onnistumaan yli omien odotusten.








Mies oli ihan myytyä miestä juhlien nuorimman vieraan edessä.




Neidin mielestä se ehkä kaikkein paras lahja taisi olla tämä Ikean leikkikeittiö. Eikä se ainakaan toistaiseksi ole osoittautunut ollenkaan hassummaksi ja uskoisin sen kestävän leikeissä mukana hyvin pitkään.

12 kommenttia:

  1. Ihanat juhlat, tosi lämminhenkisen oloiset :) Ja kakku on hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Meistäkin tuntui, että juhlat oli ihanan lämpöiset ja tuntui siltä, että vieraatkin viihtyivät. Miehelle illalla sängyssä vielä totesin, että kyllä meillä on ihania ystäviä ja perhettä. :)

      Niin ja leipomiset onnistuivat kyllä yli omien odotusten. Vieläkin tosin olisi jääkaapissa tuhottavaa, kun määrät meni vähän yläkanttiin. :D

      Poista
  2. Oi, ihanan onnellinen synttärisankari :)Meillä juhlitaan ensi viikolla, pitäis aloittaa jo leipomiset kun viime vuonna tein edellisenä päivänä kaikki ja meinasi tulla jo kiire :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neiti kyllä totesikin, että "ihana luhlapäivä". :D <3

      Teidän pikkuherra olikin tosiaan niin samaa ikää meidän neidin kanssa. :) Minäkin olisin kyllä voinut aloitella leipomisia vähän paremmalla ajalla, mutta onneksi hyvin ehdittiin silti. Ja tosiaan kun on kyse ystävistä, niin ei kaiken edes ole pakko olla niin justiinsa. :)

      Onnea teidän pojalle jo vähän etukäteen! <3

      Poista
  3. Oi mitkä herkkutarjoilut ja Ihana pikku myy :)Iloinen päiväsankari, niin suloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marit! <3 Päivänsankari oli kyllä juhlapäivänä ihan yhtä hymyä vain, vaikka päiväunetkin jäivät väliin. Oli varmasti hauskaa kun ystävät ja läheiset olivat puuhaamassa koko päivän hänen kanssaan. :)

      Poista
  4. Ihanat juhlat! Voinko kysyä mistä olette hommanneet tuon ihanan puutapetin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3

      Puutapetti on Cole & Son Woods ja omamme olemme ostaneet Seinäruusu-nimisestä kaupasta, osoitteessa: http://verkkokauppa.seinaruusu.fi/ :)

      Puutapetti on kyllä minun ehdoton suosikkini edelleen, vaikka sitä päivästä toiseen katselen. Eli ainakaan minun silmissäni ei ole menettänyt hohtoaan. :)

      Poista
  5. Onnea vielä täältäkin hieman myöhässä! Olen itselin mietiskellyt tuota Ikean pikkukeittiötä, mutta on hinnan vuoksi jäänyt vielä kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mekin sitä itse monta kertaa Ikeassa ihailtiin, mutta ei raaskittu ostaa. Nyt kun mamma kyseli, että mitähän tyttö tahtoisi niin tämä tuli ensimmäisenä mieleen. :D Ja kiitos Sandy! <3

      Poista
  6. Ihanan näköiset juhlat neidillä! :) Vinkkinä sanoisin tuosta ikean keittiöstä, kannattaa aluksi jättää nuo harmaat jalat laittamatta, näin keittiö on matalampi ja neidillenne sopivampi! Meillä 2,5v. tyttö tykkää häärätä ja leikkiä keittiöllä päivittäin :) -Minni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin otettiin ne jalat pois jo. Tosin ne jalat oli meillä alunperin sillä matalemmalla korotuksella, joten eroa ei tullut kuin se 3-4 cm, mutta auttaahan sekin jo vähäsen. :)

      Keittöä on kyllä kovassa käytössä ollut viime päivinä. Ja itse huomasin, että miten ihanaa on kun saa ne kaikki astiatavarat säilöttyä kaappeihin eikä sitä tavaraa ole siis lojumassa pitkin poikin. :D

      Poista