Ei ihan tavallinen koti

Täällä ollaan sairastupalaisia edelleen. Pääsin vihdoin tänään lääkäriin ja nyt olisi kuuri plakkarissa, kun tuntuu olo vain pahenevan. Hiemanhan se on ärsyttävää alkaa syömään antibiootteja näin raskausaikana, varsinkin kun lääkäri vielä muisti mainita, että kestää sitten 3 vuotta, ennenkuin tuo minun syömäni antibioottikuuri on kadonnut vielä syntymättömän vauvan elimistöstä. Hurjaa ja melko syyllistävääkin samalla. Tosin, minkä sitä voi jos tauti ei muuten ota toentuakseen. Tänään sain onneksi huilia paljon, sillä ystävällinen anoppi otti tytön avosylin hoitoon.

Kotoa siis ei ole vieläkään mitään kuvattavan arvoista, sillä vaikka mies kyllä yrittää parhaansa mukaan pitää kotia järjestyksessä kun minä mamma köhisen ja pihisen sohvalla, niin on se miesten järjestyksen pito silti ihan erilaista kuin itsellä (tai siis näin ainakin meillä, en taida voida yleistää). Miehiä ei jostain syystä häiritse lainkaan käytön jälkeen sille sijoilleen pitkin pöytiä tai tasoja jäävät tavarat, alati kasvava pyykkivuori tai vaatemytyt vähän siellä sun täällä. No nyt mennään siitä missä aita on matalin ja katsotaan sitten myöhemmin kun olo on hieman kohentunut. 

Löysin muuten todella mielenkiintoisen asunnon kuvia Stadshem-sivustolta. Lapsiperheen kodiksi en tätä asuntoa nimittäisi hyvällä tahdollakaan, mutta ihan loistava sinkkunaisen tai -miehen koti tämä olisi. No miksei myös yhtä hyvin pariskunnankin. Asunto tuntuu valkoisten seinien ja useiden kattoikkunoiden vuoksi aivan kuin kylpevän valossa. Nuo kierreportaat ovat huikean kauniit, mutta itse kyllä varmasti pelkäisin niitä käyttää. Eivät taitaisi Suomessa mennä rakennusvalvonnasta kyllä edes lävitse. Lasinen lattia makuualkovissa ei myöskään ehkä ole se tavanomaisin vaihtoehto, eikä sovi kyllä korkeanpaikankammosta kärsiville. Samoin hauska, mutta hieman päätähuimaava on tuo portaiden jatkuminen kattoikkunalle, josta aukeaakin ihan hauskat näköalat.

Nyt takaisin vällyjen väliin. Parempaa torstai-iltaa teille! <3


Kuvat/images: Stadshem