sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Hyvää mieltä

Viime päivinä on mieli ollut tavallista korkeammalla. Liekö tuolla lisääntyneellä auringonvalolla ollut osaa asiaan ja luulisin, että nyt jo voiton puolella oleva pitkä flunssakin on saanut taas olon hyväksi. Kyllä sitä osaa jälleen arvostaa haju- ja makuaistiansa kun ne vähänksi aikaa osittain menettää. 

Kotona ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut, sillä käväisimme taas viikonloppuna mummolassa, mutta muutama auringonpaisteinen kuva perjantailta löytyi kamerasta. Muistinpa sittenkin ottaa myös tuosta ruokatilan taulusta pari kuvaa ihan luonnonvalossakin. 





Tuo alati kukkaa pukkaava orkideani kohottaa myös mieltäni. En ole sitä edes istuttanut tuohon lasipurkkiin kun se on vaikuttanut niin hyvinvoivalta tuossa alkuperäisessä muovipurnukassaan, vaikka olenkin ollut ymmärtäväni, että orkidea viihtyisi paljon paremmin läpinäkyvässä purkissa. Tämä yksilö kuitenkin näyttää viihtyvän ihan hyvin näinkin, vaikka kaikista kaunein esillepano tämä ei nyt olekaan. 

Mielessä on viime päivinä pyörineet kovasti terassi- ja puutarhasuunnitelmat. Myös leikkimökkiasia on välähtänyt mielessäni. Lisäksi sisälläkin olisi ihana saada jotain uutta aikaiseksi. Kevätpörriäinen ilmeisesti on päässyt iskemään tähänkin talouteen. Vaivaako se ihan kaikkia näin keväisin?

Niin ja muuten, erittäin isot ja lämpimät kiitokset kaikille jotka kommentoitte edelliseen postaukseeni tuosta esikoisen ja kuopuksen välisestä mustasukkaisuudesta! Kommenttejanne oli ilo lukea! <3

6 kommenttia:

  1. Täällä myös ajatukset pyörii pihasuunnitelmissa, uusia istutuksia pitäisi tehdä ja syksyllä nikkaroima puuvajakin on vielä maalamatta, takaterassikin kaipaa pientä ehostusta, kaikkea kivaa siis odotettavissa :) Kesä tulethan jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin olisi vaikka millaisia juttuja ensi kesälle suunnitelmissa. Pitäisi vihdoin saada se pensasaita istutetuksi, hyötypuutarhasuunnitelmia ja etupihan istutuslaatikkokin kaipaisi vähän lisää täytettä sisäänsä. Lisäksi betonisen terassin ja kolmien rappujen päälle pitäisi saada jotain päällystettä. Tosin hieman pelottaa, että mahtaako suunnitelmat hyytyä kun pikkuinen ponnistaa maailmaan. Noh, sitten tehdään mitä tehdään.

      Ja todellakin, kesä tule jo! <3

      Poista
  2. Ihania kuvia. Minä mietin, että pitäisi varmaan tuo parveke pestä. Tänä viikonloppuna se ei ainakaan toteutunut. Eh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! <3

      Noh, vielä on viikonloppuja kesään jäljellä, joten pesun ehtii varmasti suorittaa vielä ihan hyvissä ajoin. :) Tällä hetkellä ulkona tuntuu olevan niin kylmä, että ei parveke ihan hirvittävästi houkuttele.

      Poista
  3. Onpas hauska tuo keittiön "verho", vai miksi tuota kutsuttaisiin...? Mistä hankit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! :)

      Tuo verho on itseasiassa jäänteitä anoppilan vanhasta oviverhosta. :D Minä vaan vähän sovelsin ja totesin niiden sopivan oikein kivasti myö verhoiksi. Oviverho on siis alunperin mallia 60-70 luku, joten ihan tuoreesta jutusta ei voida puhua.

      Poista