keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Löhötuoli

Tänään on sellainen fiilis, että väsyttää vaan. Johtuu varmaankin siitä, että tänään tuli nukuttua tavallista pidempään. Jostain syystä me neidin kanssa paahdettiin unta vähän yli yhdeksään. Joten tänään kun sain neidin unille olen lähinnä viettänyt aikaa tässä tuolissa pötkötellen ja nettiä selaillen. Ei siis kovin tuottelias päivä tänään tähän mennessä. Tämä tuoli on kyllä harvinaisen mukava istuksia, vaikka ei välttämättä ensi näkemältä uskoisi. Tosin tuo karva pitäisi laittaa jo talvisäilöön ja tuoda jotain kesäisempää tyynyäkin paikalle.



Illalla aion kuitenkin ryhdistäytyä, sillä aiotaan saada miehen kanssa maalattua iso kasallinen rimoja. Huomenna pitäisi olla pieniä talkoita tiedossa. Jotkut hommat siis edistyy (toivottavasti)! Jipii!

Eilen saimme muuten pitkän 4 (!!!) viikon odotuksen jälkeen taas jääkaapin käyttöömme. Nyt keittiössä komeilee upouusi kaappi, samanlainen kuin edellinen, mutta hieman malli oli muuttunut parin vuoden takaisesta. En suosittele kenellekään jääkaapitonta elämää. Ei ole hauskaa se. Rahaa menee aika rutkasti kauppaan, sillä joka päivä on ruokakaupassa käytävä, kun mikään ei säily. Onneksi se aika on nyt ohi  ja pääsen taas kunnolla kokkailemaankin.


Meidän minipossukin oli onnistunut pebansa änkemään kuvaan. :)



8 kommenttia:

  1. tosi ihana tuoli, ja talja <3 Jääkaappikin on tosi hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Talja on mun sisustusostos varmaan 10-vuotiaana. :)

      Poista
  2. Neljä viikkoa ilman jääkaappia onkin varmaan aikamoinen elämys ;) Aivan upea tuo musta kaappi ekassa kuvassa, ootteko mistä löytäneet? Ihana minipossu päässyt kuvaan :) Mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli juu melkoinen elämys, en kyllä suosittele kokeilemaan. Rahaa menee kiitettävästi, kun melkein kaiken ostat valmiina ja kaupassa joudut käymään vähintään kerran päivässä.

      Ekan kuvan kaappi on Ikean Stockholm vitriinikaappi. Tiesin heti kun sen näin, että tälläinen pitää saada. :)

      Mukavaa helatorstaita myös sinulle! :)

      Poista
  3. Jääkaapille iso jee! :) Ja tuo tuoli on kyllä oikeasti tosi hyvä istua ja nättikin vielä. Mukavia talkoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas jäänyt tänne viesti vastaamatta. Pahoittelut. :/ Tuoli on kyllä mukava istuksia! :)

      Poista
  4. Upean näkönen nurkkaus yläkuvassa! Tuo kaappi, asetelmat, portaat, tuoli ym tekkee niin upean näyn, ihana kokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! :) Tämä on myös minun lempinäkymiäni meiltä kotoa. :)

      Poista