sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Valoa olohuoneessa

Oi mikä päivä, oi mikä viikonloppu. Ihana auringonpaiste helli meitä koko viikonlopun ja ulkoiltua tuli oikeastaan molemmat päivät läpeensä.

Tänään puuhailimme tuossa pihaläntissämme ja värkkäsimme mm. pihalle vähän väliaikaista aitaa. Meillä tosiaan jäi nyt keväällä se aitataimien istutus väliin ja niitähän ei kasvukaudella suositella istutettavaksi, joten aidan istutus jäänee syksyyn. Astiataimillahan aidan saisi aikaiseksi ympäri kesän, mutta hintaa tulisi melkoisesti enemmän.

Nappasin vielä iltasella muutaman kuvan olohuoneesta. Auringon valo siivilöityi niin kauniistä kaihtimien lomasta, joten käytin tilaisuuden hyväksi. En muista olenkohan tätä "uutta" järjestystä edes vielä teille sen paremmin esitellytkään...? Meillähän oli joskus aiemmin sama järjestys olohuoneessa, mutta sitten heivattiin nuo sohva ja nojatuolit toisin päin. Samalla nojatuolit vaihtuivat yläkerran aulan tuolien kanssa päikseen ja nyt sitten kokeiltiin sitä vanhaa järjestystä vaan näillä "uusilla" tuoleilla. Vaihtelu virkistää toisinaan.







Huvitti kun näitä kuvia katselin, niin useassa kuvassa on joku karvahanuri mukana. :D Tuo meidän koiraneiti vaatisi jälleen kerran pientä trimmausta ja näyttääkin niin apealta, että ehkä olisi aika parturoinnille, eihän tuo raukka enää näe edes eteensä tuon revohkan alta. ;)


Muuten enää viisi päivää aikaa osallistua arvontaan!

6 kommenttia:

  1. Onpas kaunista teillä. Tällaisia kuvia katselisi mielellään useamminkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista Jonsku! <3 Pitääpä parantaa tavat ja näppäistä vähän useammin tälläisiä yleiskuviakin. Sitä vaan monesti jumiutuu niihin lähikuviin.

      Poista
  2. Oli pakko tulla ihailemaan tuota Karlssonin seinäkelloa! Kotiutin kirparilta sen ilmeisesti isomman version 12 eurolla, ja nyt pitäisi etsiä sille sopiva paikka. Kiva, yksinkertaisen tyylikäs kello :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, kävipä sinulla hyvä tuuri! :) Minäkin tykkään psljon tuosta kellosta, on mukavan eleetön, mutta silti näyttävä. Meilläkin tämä on mielestäni se isompi versio, halkaisija on sen 76 cm.

      Poista
  3. Kaunista! Ja tuo karvainen kaveri on kuvissa aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Karvainen kaveri on aika raasuraukka, kun on niin likaisen värinen ja pitkässä turkissaan, mutta on se ihana silti! <3

      Poista