lauantai 5. tammikuuta 2013

Pestopastaa lauantaiksi

Piiiitkästä pitkästä aikaa jotain ruokajuttuakin eetteriin. Kokkailtua on tullut enemmän ja vähemmän, mutta kertaakaan ei ole kamera sattunut käteen ennen ruokailua ja sitten kaikki olikin jo hotkittu parempiin suihin.

Ajattelin nyt jakaa teille sellaisen älyttömän helpon ja herkullisen herkutteluruuan. Kaiken sen joulukinkun ja laatikoiden ahmimisen jälkeen sitä kaipaa jotain ihan muuta.



Pestopasta

Pastaa
½-1 prk Pestoa
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Oliiveja

vuohenjuustoa

Laita pasta kiehumaan suolattuun veteen. Pilko samalla aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit pienemmiksi. Kahden hengen annokseen olen käyttänyt molempia sellaisen isohkon kourallisen, mutta voi laittaa myös vähemmän tai enemmän, eli ihan oman maun mukaan.

Kun pasta on kypsää, valuta siitä vesi ja kaada se kulhoon. Pastan päälle aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit sekä pestoa. Neljän hengen annokseen pastaa laittaisin pestoa ehkä kokonaisen purkin, mutta kahdelle hengelle sellainen puolikas purkki voisi olla ihan passeli, näin mutu tuntumalta. Sekoita hyvin ja nauti vuohenjuuston kera. :)


Mukavaa lauantaita teille! <3

5 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttää!:)

    Haastoin sinut mukaan kivaan neljän postauksen sisustushaasteeseen. Haasteen löydän blogistani: http://saakurkistaa.blogspot.fi/2013/01/neljan-postauksen-sisustushaaste-osa-1.html

    Oikein mukavaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi kivasta haasteesta! <3 Käyn haasteen kimppuun pikimmiten. :)

      Poista
    2. Niin ja ihanaa viikonloppua myös sinulle! <3

      Poista
  2. Pitää äkkiä tehdä jotaki tämmöstä ennen kuin aloitan dietin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama juttu vähän itselläkin, että piti saada herkuteltua ennen diettiä... Tosin mä aloitin jo nyt maanantaina. ;D

      Suosittelen kyllä tätä, sillä on tosi herkkua ja helppoa! :)

      Poista