perjantai 11. tammikuuta 2013

Pieniä isoja iloja

Minä onneton huomasin juuri kun kameran akku piiputti viimeisiään, että unohdin laturini mummolaan. VOI EI!! Nyt ei paljon uusia kuvia heru ja juuri kun olisi ollut teille tuolta keittiön suunnalta uutta juttua kuvattavaksi. Höh. Jos nuo mummo ja pappa armollisesti viitsivät lähteä ajelemaan Tampereen suunnalla nyt viikonloppuna, niin tuovat tullessaan, mutta muuten tuleekin sitten vähän taukoa. Vielä isompi höh.

Tänään kyllä olin suunnitellut kirjoittelevani kaiken sisustusaiheen lomaan hieman äiti-lapsijuttuja ja niihin kuvat sattuivat olemaan jo valmiina, paitsi tuo viimeisin kuva joka on kännykkänäpsy.

Tuntuu, että tuo meidän neiti on jo huiman iso tyttö nykyään. Ikää tosin ei ole vielä kuin sellainen noin 1v5kk, mutta ihan pienessä aikaa on kehitystä tapahtunut ihan mielettömästi. Puhetta tulee nykyään kuin papupadalta (tosin joukossa niitä "omia" sanoja vielä runsaahkosti) ja kahden tai kolmen sanan lauseet ovat jo kovasti käytössä. Parin viikon sisään on oppinut itse syömään ruokansa hyvinkin siististi, nyt ei enää lusikka käänny suuhun mennessä nurinpäin. Tämä juttu helpottaa ihan hirveästi äidin hommaa, kun paikat pysyy niin paljon siistimpänä ja ehtii itsekin syödä oman ruokansa vielä lämpimänä, kun ei koko aikaa tarvitse avustaa. Myöskin pottailu on aika hienosti jo hallussa. Suurimman osan aikaa osaa jo kertoa, että olisi vessatarvetta ja kun itse on valppaana 'oikeaan aikaan' seurailemassa niin ainakin ne isommat asiat tulee hoidettua potalle, vaippakakkoja ei ole juuri kuukauteen tarvinnut pestä. Tämä kaikki on minusta todella hienosti tämän ikäiseltä, mietin vain mihin se pieni sylivauvani katosi.

Tällä viikolla erityisen suurta riemua äidille aiheutti tämä asia.



Nimittäin se, että neidin tukka on jo kasvanut siihen malliin, että saatiin hiuksiin pienet saparot. <3 Voi miten suloiselta tuo pikkuinen näyttikään saparoissaan. Äidin sydän pakahtuu. <3

Tänään sattui hauska juttu neidin kanssa puuhaillessani. Itse istuin aamulla vielä sohvalla teemuki kädessä kun neiti ahkerasti jo leikki muoviastioillaan. Astioita on hauska kantaa eri matoille ja sitten pyytää äiti mukaan syömään. Hiemanko minua nauratti kun pääsin "pöydän" ääreen.


Huomatkaa tämä astioiden symmetrinen asettelu. Neidistä on ihan ilmiselvästi sukeutumassa pikkuinen sisustaja. :D

16 kommenttia:

  1. No johan on söpö tyttö!

    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos! :) Kyllähän tuo onkin söpö! <3

      Leppoisaa viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista
  2. Ihanat saparot ja söpis murunen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Ja äiti on niin onnellinen ekoista saparoista. <3 :)

      Poista
  3. No ompas ikävä juttu, saisitko laturin postin kautta, ne on nopea ja edullinen juttu?:)
    Suloinen neiti:) Täällä tullaan perässä, ikää 1,2kk. Kyllä ne osaavat ja keksivät. Meillä kuuminta hottia on hakea eteisestä kengät ja pukea ne jalkaan ja sipsuutella ympäri asuntoa, naureskelen, ilo seurata noiden pienten touhuja, hymy tulee väkisin huulille!:) mukavaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut posti mieleenikään. Kiitos hyvästä vinkistä! :) <3

      Teillä ollaan sitten hyvin samassa ikävaiheessa. Uusia aitoja tulee ihan humisten tässä iässä. Välillä pieni lyö ihan ällikällä sillä mitä kaikkea jo osaakaan. Meillä oli ihan sama kenkien kanssa touhuttamisvaihe ihan samoihin aikoihin. Se oli tosi suloista, kun pienessä jalassa on mahdottoman suuren oloiset avokkaat ja niillä kopistellaan menemään. :D

      Poista
  4. Vau, noin pienenä noin taitava. Jamppakinhan on jo kokonaista 1v ja puolitoista kuukautta päälle, mutta tuntuu, että puhumiseen ja itse syömiseen ja vessahädästä kertomiseen on vielä valovuosi matkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotas vain, kun Jamppa yllättää sinut. Kehittyminen tapahtuu niin nopeasti, ettet ehdi kissaa sanoa kotieläimeksi kun jo ollaan ihan täydessä vauhdissa. :D

      Poista
  5. Onpa suloinen tyttönen ja osaa jo vaikka mitä!:-)
    Luulenpa, että tästä postauksestasi inspiroituneena meidänkin nuorimmainen saa huomenna saparot..
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)

      Suosittelen kyllä noita saparoita, ne on niiiiiin suloiset. <3 Muista ottaa valokuvia ekoista saparoista.

      Ihanaa viikonloppua! :)

      Poista
  6. Lisää teidän murun kuvia! :) Kaunis neiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanuus! <3 Pitääpä tosiaan laittaa vähän useammin laittaa näitä neidin näpsyjäkin tänne, kun näin hyvän vastaanoton saivat. Teidän söpölille terkut! :)

      Poista
  7. Voi mikä ihana pikkuneiti saparoineen! :) Ja on kyllä selvästi astioiden sommitteluineen äitin jalanjäljissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on kyllä! :D Vähän minua kyllä huvitti tuo astioiden sommittelu, mutta 'mitä isot edelle sitä pienet perässä' taitaa pitää paikkansa. :D

      Poista
  8. Ystäväni häissä akku loppui loppuillasta, kun olisin ottanut vielä muutaman kuvan. Harmitti, mutta otin opikseni. Tilasin ebaysta vara-akun, joka kulkee ladattuna kameralaukussa aina mukana. Nyt vara-akkuja on itseasiassa jo kaksi, kun vara-akku hävisi salaperäisesti. Löysin sen myöhemmin viikonloppureissun jäljiltä matkakassin pohjalta, mutta olin tilannut jo uuden. Vara-akku maksoi kuitenkin n. 7 €, joten suuresta investoinnista ei ole kyse. Nyt pitäsii ostaa vielä uusi muistikorttikin varalle, senkin kun olen unohtanut pari kertaa tietokoneeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lumo loistavasta vinkistä! Miten osasit tilata täsmälleen oikeanlaisen akun?

      Poista