torstai 17. tammikuuta 2013

Suussasulavaa kukkakaalikeittoa

Yhtenä päivänä tällä viikolla minun teki kauheasti iltaruuaksi mieli jotain lämmittävää ja herkullista keittoa. Ajattelin, että kyllä näistä kaapin aineksista saadaan jotain aikaiseksi, kun kauppaan ei oikein ollut aikaa lähteä. Täytyy sanoa, että ruuaksi valmistui ehkä minun mielestäni elämäni parasta sosekeittoa. Ainekset olivat myös yksinkertaista yksinkertaisemmat.


Alkuperäinen mukailtu ohje löytyi täältä.

Suussasulava kukkakaalikeitto

n 1 kg kukkakaalia (minulla oli iso 750g pakastepussi ja yksi noin 300g tuore kukkakaali)
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi (olisin laittanut enemmän jos olisi ollut)
n 3dl vettä
2 Luomu kasvisliemikuutiota
½ pakettia Koskenlaskija juustoa (itselläni oli sitä tavallista ja pieni paketin loppu voimakasta)
voita
isohko loraus ruoka- tai kuohukermaa

mausteita maun mukaan. Itse en maustanut millään muulla kuin kasvisliemikuutioilla ja juustolla, koska maku oli sinällään jo todella hyvä, lisäksi pikkuneiti ruokaili samalla padalla, niin en viitsinyt tehdä kovin pippuriseksi. Voisin kuvitella tähän sopivan kuitenkin esimerkiksi valkosipulin ja timjamin todella hyvin.

Silppua sipuli ja valkosipuli, laita ne kattilaan reilun voinokareen kanssa kuullottumaan. Lisää hetken päästä joukkoon kasvisliemikuutiot ja vesi. Palastele kukkakaali ja laita se veteen kiehumaan, tai tee kuin minä tein ja nostin kattilan päälle höyrytysosan jossa kypsensin kukkakaalin. Kun kukkakaali alkaa olla kypsää murusta joukkoon juusto (tässävaiheessa olin itse heittänyt höyrystysosan pois ja kukkakaalit veden joukkoon). Soseuta sauvasekoittimella ja lisää joukkoon isohko loraus kermaa. Maista maku ja mausta tarvittaessa.

Itse paiston keiton lisäksi vielä hieman jauhelihaa, jota ripottelimme keiton pintaan. Tämä oli kyllä todella hyvää ja tulee varmasti tehtyä toistekin.

6 kommenttia:

  1. Sopii tosi hyvin kylmän pakkaspäivän ruuaksi:)

    VastaaPoista
  2. Arvaa mitä meillä tehtiin tänään ruoaksi? :) Ennen kuin lähdin kauppaan, niin satuin vilkaisemaan jokusen blogipostauksen, ja silmäni osui myös tähän sinun kukkakaalikeittojuttuun. Hyvä idea, ja lähti toteutukseen heti kaupasta tultuani. Kiitokset ♥ Välillä sitä vaan kaipaa pienen inspiraatiolähteen, jotta mieleen muistuu ihan kasvissosekeitotkin. Kukkakaaliversio on sangen hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, et arvaakaan miten kiva kuulla, että tämä keitto oli päätynyt teillä testaukseen! <3 Tämä oli mielestäni niin ihanan simppeli valmistaa ja yllättävän maukasta. Sopii niin täydellisesti tälläiseen kylmään pakkaskeliin lämmittäjäksi.

      Itsekin olen huomannut, että välillä on tosi kiva selata ruokablogeja ideoiden perässä, sillä arkena sitä monesti jumittuu niihin luottoruokiin, eikä edes muista, että muitakin ruokia oli olemassa. Tai ainakin meillä käy monesti niin, että olen ihan tyystin unohtanut tietyt ruuat ja pyöritetään samoja kunnes sitten taas vaihdetaan ja tehdään niitä jonkin aikaa ja sama uusiksi.

      Poista
  3. Kaunis koti teillä! Meilläkin on valmistumassa valkoinen kivitalo. Kiva tuo koivutapetti, mikä sen tarkka nimi on? Oletko jaksanut katsella sitä vai kyllästyttääkö jo? Entä onko teillä betoniportaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Viestisi tuli kyllä perille, en vain ollut vielä ehtinyt sitä julkaisemaan. :)

      Valkoinen on mielestäni se kaunein väri kivitalolle. :) Eli hyvän valinnan olette tehneet.

      Tuo puutapetti on Cole & Son Woods. En ole hetkeäkään tuntenut kyllästymistä tuota tapettia kohtaan, päinvastoin huomaan ihastelevani sitä joka päivä. Eli ainakin minun kohdallani tuo on ollut tapettirakkautta ensi näkemisestä asti. :D Haaveilen samasta tapetista myös johonkin muualle, mutta tällä hetkellä ei ole hyvää paikkaa sille. Ehkä joskus myöhemmin sellainen löytyy.

      Sisäportaamme ovat itseasiassa Siporexia, niinkuin muukin talomme. Jos betoniporrasprojektista kaipailet vinkkejä tai kuvia niin meleeni tulee Vastarintama-blogi, jossa on parhaillaan betoniporrasprojekti meneillään. :)

      Poista