perjantai 5. huhtikuuta 2013

Marokkolainen löhönurkka puutarhaan

Tänään ollaan tytön kanssa siivottu kotia koko aamupäivä. On imuroitu, pyyhitty pölyjä ja pesty pyykkiä. Vein pitkästä aikaa mattoja ulos tuulettumaan, sillä ilma on niiiiin ihana. Kohta aion ottaa luutun käteen ja vipsaisen lattiat puhtaiksi sillä välin kun tuo neiti-tahmatassu nukkuu päiväuniaan. Ah, ihana perjantai.

Mattoja tuonne terassille viedessäni mieleeni tuli taas tuo meidän keskeneräinen piha ja terassialue. Suunnitelmat lähtivät hurjaan laukkaan ja vastakaikua löytyi helposti netin avustuksella. Olenkin joskus ammoisina aikoina maininnut, että autotallimme päädyssä oleva noin 4x3 m avovarasto olisi tarkoitus ottaa täysin oleskelukäyttöön. Siihen löytyy parikin hyvää syytä. Ensinnäkin pihamme kun on hyvin pieni olisi todella kiva saada tuo oleskelutila maksimoitua. Toisekseen, koska se piha on niin pieni niin en haluaisi, että terassimme vieressä olisi avonainen varastotila täynnä kaikkea epämääräistä roipetta (sillä vaikka kuinka sitä yrittäisi pitää siistinä, tiedän, että sinne kertyisi kaikkea turhaa) -> ei siis kovin kaunista katsottavaa.

Tälläistä hahmotelmaa sain aikaiseksi.


Lehti seinäkoriste, Neliöruukut, Yelina-sermi, Metalliruukut, Hamra-tyynynpäällinen, Hamra-tyynynpäällinen, Shanna-lyhy, Rabat-tyynynpäällinen

Innostuin hirveästi Hobby Hallin uudesta Kaikuja Casablancasta mallistosta tai ainakin osasta tätä mallistoa. Minusta tuollainen moderni Marokkolaisuus sopisi aivan mainiosti tuollaiseen löhöilyyn ja rötväilyyn pyhitettyyn tilaan.

Samasta paikasta löytyi myös aika kivannäköinen palasohva.



Onko jollakin kokemuksia Hobby Hallin ulkokalusteista? Suhteellisen edullinen hinta, yhdistettynä mukavaan ulkonäköön houkuttelisi, mutta ei viitsisi tosiaan ostaa sikaa säkissä.



Kuvat/images: Hobby Hall

10 kommenttia:

  1. Oi ihanalta näyttää! :) Itsekin olen katsellut tuota Hobby hallin marokkolais-tyylistä mallistoa ja tykkään kovasti :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vähän aina diggaillut tuollaisesta hienovaraisesta itämaisuudesta ja tämä mallisto kyllä tuntui tosi kivalta. :)

      Ihanaa viikonloppua myös sinulle! <3

      Poista
  2. Tykkään tykkään ja tykkään mutta mies ei tykkää ja siks mun täytyy hillitä mun villitystä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää saada se mies kans tykkäämään tai sit vaan jätä sen kommentit omaan arvoonsa. ;D Kyllä se vielä taipuu, kun oot tarpeeksi sitkeä. :)

      Poista
  3. Tykkään paljon ja vähän samantyylistä suunnitteilla täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuollainen leppoisa välimerimäinen tyyli on aivan omiaan kesäiseen oleiluun. En yhtään ihmettele, että tämä tyyli viehättää montaa muutakin. :)

      Poista
  4. Voisin ottaa myös kaikki nuo tuotteet! :) Hobbyhallin marocco-mallisto on todella onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallisto oli minunkin mielestäni oikein onnistunut. Pidin myös matoista, vaikka en niitä ehkä ulos veisikään, kun eivät tainneet olla ulos sopivia. Mukavaa lauantai-iltaa. :)

      Poista
  5. Aivan ihania!! Sermi, seinäkoriste ja lyhty ne nappaisin heti meille!! Ihanaa kun näitä juttuja alkaa löytää muualtakin kuin indiskasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, sinähän sen sanoit, oikein mukavaa siis, että muutkin ovat huomanneet itämäisyyden viehättävyyden. :)

      Poista