keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Mökkihöperö

En tiedä teistä, mutta minun katseeni on jo hetken aikaa ollut käännettynä tulevaan kesään. Olen suunnitellut, mitä tekisimme kesällä, missä kävisimme, missä viettäisimme aikaa ja sen sellaista. Olemme perinteisesti vuokranneet jostain päin Suomea mökin viikoksi ja tällä hetkellä mökkien vuokraussivustot käyvät meillä kuumina. :D On vaan niin vaikeaa löytää sellaista mökkiä, mikä vastaisi kaikilta puolin niitä meidän toiveita. Olemme sen verran mukavuudenhaluisia, että mökillä olo ei saisi tuntua paljoa "huonommalta", kuin kotonakaan. Lisäksi tuntuu, että haluaisin myös mökkiympäristön olevan jollakin tapaa myös esteettinen kokemus. Eli en ole valmis maksamaan itseäni kipeäksi viikosta tunkkaisten vihreiden samettisohvien, liiallisen mäntypaneelin ja likaisten runkopatjojen seassa, sillä minä en ainakaan osaa rentoutua tuollaisessa ympäristössä, en ainakaan jos tiedän, että tavarat ovat jonkun toisen. Onko teillä muilla samanlaisia ongelmia?

Siitä omasta mökistä haaveillessa törmäsin netissä ihanaakin ihanempaan kesähuvilaan. Kyllä ne tanskalaiset vaan todellakin osaa asiansa. En jaksa kuin ihailla näitä hieman erilaisempia rakennuksia mitä löytyy muualta maailmasta. Tässäkin huvilassa on arkkitehtuuri mielestäni todella onnistunutta, oi miksi tälläisiä ihanuuksia ei löydy täältä koto-Suomesta?












Maistuisiko teille kesä näissä puitteissa?


Kuvat/images: Bo Bedre

25 kommenttia:

  1. Upea talo! Juurikin jyrkkäkattoiset, mustat ja puiset on hengästyttävän hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä! Tuollainen arkkitehtuuri vetoaa minuun tosi paljon.

      Ps. Sinulla on hieno blogi. Kerrassaan upeita kuvia!

      Poista
  2. Ihana kesäkoti!!
    Mä kanssa haluan että mökki (vuokrakin) on ihanasti sisustettu ja varustettu.

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihana, unelmoin juuri tuollaisesta. :)

      Oon ainakin itse just sen verran "kermaperse", että mieluusti tahdon mökille niitä mukavuuksia ja sisustus olisi kyllä hyvä olla sellaista mistä pidän. :)

      Poista
  3. Kerrohan sitten minkälaiseen mökkiin päädyit. Täältä ulkomailta käsin olen monesti miettinyt mökin vuokraamista Suomesta ja kauniit puitteet saa tosiaan olla sielläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että vaikka ajateltiin, että ollaan ajoissa mökin kanssa on parhaat viety päältä jo aikoja sitten. Katsotaan nyt mitä eteen tulee. Lupaan raportoida mitä löytyy. :) Missäpäin maailmaa sinä vaikutat?

      Poista
  4. Kyllä tanskalaiset osaa.... Kaunis talo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin osaa! Ihan käsittämätöntä miten jokainen asunto tai talo tuntuu olevan toistaan kauniimpi. Taidan muuttaa Tanskaan! :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin on! Upea tuo jyrkkä korkea katto ja ulkopuolen kontrasti sisätiloihin. Ah.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Todellakin! Unelmoin aikaisista aamuherätyksistä tuolta makuuhuoneesta ja sieltä suunnaten parvekkeelle nuuhkimaan raikasta meri-ilmaa. <3

      Poista
  7. Puitteiden suhteen olen hieman sekä-että -tyyppiä. Jos lomailisin vuokrakämpässä, ajatukseni olisivat hyvin saman suuntaisia kuin sinunkin: mieluummin laadukasta kuin sinnepäin. Mutta onnekseni appivanhemmillani on aivan täydellinen kesäparatiisi ilman juoksevaa vettä, vähillä neliöillä, ulkohuussilla, kaasuhellalla ja vanhalla kamiinalla. Pari vuotta sitten vedettiin sähköt, joten illan pimetessä voi napsauttaa katkaisijasta, ja kaasulla toimiva jääkaappi korvattiin sähköisellä. Ihanan askeettinen paikka siis, ja pieteetillä sisustettu yksinkertaisen merihenkisesti, ympäröiviin kallioihin ja mereen sointuen. Uteliaan ja joka paikkaan silmänräpäyksessä säntäilevän taaperon kanssa ei mikään löhöilykohde, tosin.

    Tänä kesänä tosin olen ajatellut lähinnä synnyttää, ja sen jälkeen.. No, aika näyttää, millainen tyyppi sieltä tulee ja millaiseen lomailuun intoudumme. Vai jääkö kaupunkilomailuksi kotikulmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuokramökeissä tuo tunkkaisuus on ihan hirveää. En ymmärrä miksi kukaan haluaa maksaa viikosta sellaisessa ympäristössä 1000 euroa. Tuon askeettisuuden ymmärrän tosiaankin paremmin omassa mökissä, vaikka olen itse sen verran "kermaperse", että vaatisin vähintään sen sisä-wc:n. ;D

      Meillä on vaan miehen puolelta peritty kuivanmaan mökki ilman mukavuuksia (sähkö löytyy), mutta vähälle on sen käyttö kyllä jäänyt. Kaipaan itse niin kovasti sitä veden läheisyyttä ja se vesivessa olis kyllä aika hieno juttu myös.

      Poista
  8. Vau, kaunista! Alkaakin olla jo kova ikävä saareen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Ai miten ihanaa, että teillä on saarimökki. Minäkin haaveilen siitä omasta mökistä veden äärellä.

      Poista
  9. Kyllä tuolla viihtyisi! :) kaunis koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin viihtyisi! Ollapa tuollainen ihanuus itselläni.

      Poista
  10. Voi kuinka kaunis! Tuollahan voisi melkein asua;))))
    Joo, mulla hieman samansuuntaisia ongelmia vuokramökkien ja käytettyjen kalusteiden kanssa... voin vain kuvitella, kuinka ällöttävää olisi maata kesämekossa vihreällä, likaisella samettisohvalla, mäntypaneeleiden ympäröimänä. YYh!

    Teidän täytyy varmaan lähteä Tanskaan mökkilomalle, kun Suomessa ei ymmärretä visuaalisuuden päälle;))))
    Aurinkoista torstaita sinulle.

    Terkuin, Frida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ei paljon nuo monet tarjotut mökkiympäristöt houkuttele, hyvällä tuurilla kun sattuu sateinen viikko ja pitäisi viettää se enimmäkseen mökissä sisällä. Yhh...

      Tanskalainen mökkiviikko voisi olla kyllä aika upea kokemus. Hyvä idea siis! <3

      Ihanaa torstaita sinullekin! :)

      Poista
  11. Minä olen vähän samoilla linjoilla mutta toisaalta en :D Meillä varattiin juuri mökki juhannukseksi ja kriteeri oli että pitää olla siisti eikä niitä ällöttäviä ikivanhoja patjoja ym. mutta toisaalta en itse olisi halunnut aivan modernia jossa on ihan nykyaikainen keittiö ja laminaattilattiat ym. miltä mökiltä se sitten tuntuu :) Nyt meille tuli vähän "liian" siisti mutta parempi niin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti mökillä on tärkentä se millaisessa ympäristössä se sijaitsee, eli rantaa pitää löytyä ja kaunista maisemaa. Toisaalta sitten jos sattuu niin, että kohdalle sattuu hyvin sateinen viikko olisi kiva, että mökki olisi viihtyisä mös sisältä. Ei se pieni nuhjuisuus haittaisi omassa mökissä, mutta vuokramökissä ne nuhjut on jonkun muun aikaansaamia, joten ne vähän tökkii. ;D

      Poista
  12. Upea on mökki!! Ja hienot noi harmaantuneet ulkokalusteet...

    VastaaPoista
  13. Ehdottomasti maistuisi, ihana kaikin puolin! Musta ulkopuoli näyttää erittäin hyvältä.

    Itse onnistuin kovan etsinnän jälkeen vuokraamaan Hangosta viikoksi pienen asunnon vanhasta puuhuvilasta.

    VastaaPoista
  14. Upea mökki juu! Ja mulla sattuu olemaan toi Bo Bedren kesänumero, sillä nappasin sen ostoskoriin viime kesän Tanskan reissulla ;)

    VastaaPoista