tiistai 9. huhtikuuta 2013

Poikavauvan huonetta suunnittelemassa

Hyvä ystäväni sai muutama viikko sitten kolmannen lapsensa. <3 Lisäksi he rakentavat parhaillaan perheelleen uutta omakotitaloa. Ystäväni esittikin minulle pyynnön miettiä uuteen kotiin tulevien lastenhuoneiden värimaailmoihin ideoita ja jos samalla kokoaisin muitakin ideoita kasaan jatkojalostusta varten. 

Tämä osoittautuikin melkoiseksi haasteeksi, sillä upeita värikokonaisuuksia ja ihania lastenhuoneita ja niihin liittyviä ideoita on ihan mielettömästi. Kaiken lisäksi tämä oli erittäin antoisaa puuhaa. Materiaali löytyi niin reilusti, että se oli melkeinpä pakko jakaa useamman postauksen sarjaan. Tässä ensimmäisessä postauksessa keskityn tähän nuorimpaan perheenjäseneen, pieneen suloiseen poikaan. Minusta oli erittäin ihanaa lähteä miettimään pienen pojan huonetta, sillä meillä kun on vain tämä prinsessamme. 

Ystäväni esitti toiveen maalatuista seinistä, mutta minä lisäsin soppaan lusikkani ja yhdessä suunnitelmassa löytyy myös tapetti, joka olisi tarkoitettu yhdelle seinälle. Toki tämä tapetti on sitten todella helppo vaihtaa sopivan sävyiseen maaliin. Ehkäpä seinälle voisi taiteilla muutaman pilven maalilla tai ostaa seinätarroina. En myöskään lähtenyt suunnitelemaan juurikaan mitään isompia kalusteita, sillä niitä löytyy perheeltä jo ennestään, ne kaikkeen sopivan valkoisia. Lähinnä yritin luoda fiiliksiä huoneesta.

Ensimmäinen ehdotelma on melko rauhallista väriskaalaa. Itse ainakin pidän keltaisen ja harmaan yhdistelmästä, sillä se on jotenkin yhtä aikaa rauhallinen ja piristävä. Tuo Färg & Formin pilvitapetti on niin upea, etten voinut sitä jättää pois, mutta tosiaan yhtä hyvin huoneessa voisi yhden seinän maalata harmaaksi muiden ollessa valkoisia, eikä tunnelma siitä juurikaan kärsi.


Färg & Form Moln-tapetti 42,90
Muuto Unfold -kattovalaisin 139,-
Piccu Pilkku Baby luomupuuvilla -pussilakanasetti 49,90
3 pientä matkalaukkua n. 15 euroa
Keltainen pikkuauto 8,90
String pocket hylly 136,- 
Pieni raitamatto 39,-
Barbapapa pehmo 18,30
La case de cousin paul Manhattan valosarja n. 30 euroa
Pluto pehmolelu 22,-
Färg & Form Prickig 3 kartonkirasiaa 32,90
Färg & Form Moln huopa 34,90

Toinen ehdotelma sisältääkin sitten turkoosia ja keltaista. Älkää kysykö miksi tungen kaikkeen keltaista, mutta se nyt vaan jotenkin sopii niin hyvin lastenhuoneisiin.



String pocket hylly 136,-
Färg & Form Moln pussilakanasetti 44,90
Ikea Knappa kattovalaisin 19,99
Lentokone seinäkoukut n. 7 euroa/kpl
Design by Frandsen seinävalaisin 95,-
Evia Stripe tyynynpäällinen 10,-
Jabadabado valosarja 32,90
Jabadabado mobile 19,90
Ripustuskoukut 6,95/ 2kpl

Kolmas vauvan huone onkin sitten väriskaalaltaan melkoisesti reippaampi. Minusta kuitenkin tälläiset perusvärit toimivat aina ja ne sopivat niin vauvalle kuin taaperolle tai vähän isommallekin lapselle oikein hyvin. Tässä huoneessa ajatuksena olisi, että kaikki seinät ovat valkoisia ja yhdellä seinistä olisi tuo kiva valastarra. 


Ferm Living seinätarra 38,-
Flensted Mobiles Elephant Party -mobile 19,-
Ekorre keinuhirvi 39,95
Tyynynpäällinen 4,95
Muuton Unfold -kattovalaisin 139,-
Maxi Norsu säästölipas 26,-
Brio Magneettijuna 27,90
Finlayson Elefantti -lasten pussilakanasetti 38,-
Marine Puuvillamatto 44,50

Niin ja sitten vielä värien ja tavaroiden lisäksi niitä ideoita. Itse olen ihastellut jo pitkään RAM SAM SAA -blogin takaa löytyvän kodin lastenhuoneen seinämaalausta. Mielestäni se on kerrassaan loistava ja sainkin ystävällisesti luvan jakaa heidän lastenhuoneensa kuvan blogissani.


Tälläistä maalaustapaa käyttämällä huoneeseen saa juuri sopivasti lastenhuonemaista tunnelmaa, mutta yleisilme säilyy silti hyvin selkeänä. Tällä tavalla maalattu seinä sopii myös hyvin monen ikäisen lapsen huoneeseen, se ei ole liian vauvamainen tai liian "ison" lapsen juttu. Myös valitun värin voimakkuudella on hyvin iso vaikutus huoneen tunnelmaan ja variaatiotkin onnistuvat: maalataan myös yläosa jollain yhteensopivalla värillä tai sitten voi maalata _vain_ tuon yläosan. 

Kuva: Sköna Hem
Lautashyllyn käyttö lastenhuoneen iltasatukirjojen telineenä on loistava idea. Lastenkirjojen kannet ovat yleensä todella kauniita ja näin ne pääsevät kivasti oikeuksiinsa. Olenkin jo jonkin aikaa metsästänyt meille tälläistä lautashyllyä kirpputoreilta. Jos lautashyllyä ei löydy niin melkein samaan fiilikseen pääsee muutamalla päällekkäisellä tauluhyllyllä. 

Kuva: Sköna Hem
Viirit ja värikäs matto tekevät huoneesta heti selvästi lastenhuoneen vaikka seinät ja kalusteet ovatkin valkoiset. Eli värillä ei välttämättä tarvitse kuorruttaa kaikkea, vaan pari juttua voi hyvin riittää tuomaan juuri sen oikean tunnelman. Nuo viirit ovat kyllä aika hauskoja ja sellaisen tekaisee itse hyvin nopeasti vaikkapa narusta ja paperista, eli onnistuu varmasti ihan keneltä vain. 

Kuva: Ideastosteal
Tässä huoneessa taas on tehty aivan loistava maalaus seinälle pikselöitynä. Kuvaksihan olisi helppo valita mikä tahansa ja pikselöittää se kuvankäsittelyohjelmalla, sitten vain joko maalia tai pahvinpaloja seinään oikeassa järjestyksessä. 


Jos teistä joku jaksoi kahlata tämän romaanin loppuun niin kysyisinkin sinulta, että mikä kolmesta huoneesta oli sinun suosikkisi ja miksi?


39 kommenttia:

  1. Ehdottomasti lempparini oli kelta-harmaa huone, se on valloittava! Perusteluja en oikein tiedä, paitsi että olen juuri nyt hulluna keltaiseen. Joka kevät aina sama juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin tästä väriyhdistelmästä todella paljon. Juuri pienen vauvan huoneessa tämä on tosi kiva yhdistelmä, mutta sopii myös vähän vanhemmallekin lapselle. Niin ja keltainen on NIIN kevään väri. <3

      Poista
  2. Se turkoosi-keltainen vaihtoehto kolahti eniten minuun, viiden pojan äitiin. Nuo muut on jotenkin niin "nähtyjä" jo. Ainakin se ensimmäinen ratkaisu on jotenkin semmonen perus, tai helppo, ennen nähty juttu. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No viiden lapsen äitinä varmasti voin uskoa, että osa väriyhdistelmistä on kovinkin nähtyjä. Itselleni tosin nämä kaikki tuntuvat kovin "uusilta". :D

      Poista
  3. Siis päävärit ja valkoiset seinät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin, että tää olis ollut sun valinta. Tulit mieleeni tätä suunniteltaessa. :)

      Poista
  4. Kaikki on ihania, mutta ensimmäinen ehkä suosikkini! Ihania suunnitelmia sinä olet tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu! <3 Ensimmäinen ja viimenen ovat minun suosikkejani. :)

      Poista
  5. Kolmas vaihtoehto.. Samanhenkistä on tulossa meidän pienimmän huoneeseen. ;) Mustaa-valkoista-tummanpunaista-keltaista ja ehkä ripaus vaaleanpunaista. Tuo harmaa-keltainenkin on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla, että näen sinun suunnittelemasi lastenhuoneen nuorimmallenne. :) Lastenhuoneen suunnittelu on todella hauskaa!

      Poista
  6. Viimeinen on mun lemppari. Ekasta tykkään myös! Meillä on tuota Moln-tapettia mustavalkoisena. Siinä on kyllä hinta-laatusuhde kohillaan:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molnissa on kyllä tosiaan hinta sellainen, että sitä voisin hyvin harkita myös meille. Huomasinpa juuri, että oli jäänyt siitä hnta mainitsematta tuossa tekstissäni.

      Teillä on tosi kauniit lastenhuoneet, mutta en bongannut kuvista harmikseni tuota molnia. Nappaapa siitäkin kuvat niin saadaan ihastella. :)

      Poista
  7. Eka oli raikkain ja siten suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka ja vika olivat minun omia suosikkejani. Ensimmäinen on mukavan pehmeä väriyhdistelmä. :)

      Poista
  8. Olipa hauska idea tuo pikselöity maalaus. Itselläni ei lastenhuoneen suunnittelu ole ihan ajankohtaista, mutta tuotahan voisi toteuttaa jossain muuallakin kenties...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottahan toki voisi toteuttaa jonnekin muuallekin. Olisi kyllä todella hauska nähdä enemmän tällä tekniikalla toteutettuja maalauksia. :)

      Poista
    2. Niinpä, pitääpä pistää idea korvan taakse :) Jospa joskus jonain kauniina päivänä intoutuisi vaikka itse kokeilemaan. Meillä olisi olohuoneen valkea seinä vailla jotain kivaa katseenvangitsijaa. En kyllä tiedä olisiko tuo ihan just oikea juttu siihen, mutta kenties jossain voisi kokeilla tätäkin ideaa :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit niistä suunnitelmista. Ensimmäinen ja kolmas olivat minun suosikkejani, mutta tietysti tykkäsin kaikista, enhän olisi muuten niitä valinnutkaan. :D

      Poista
  10. Kiva postaus! :) Viimeisestä tykkäsin eniten, ihanat ja raikkaat perusvärit. Meillä poikien huone on turkoosi-vihreä ja keltaista oon saanut ympättyä mukaan, mustakin keltainen sopii hyvin lastenhuoneisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos avista! Mukava kuulla, että postaus oli hyvä. Välillä on kiva miettiä jotain ihan oman kodin ulkopuolellekin. Minusta turkoosi-vihreä-keltainen kuulostaa erittäin hyvältä. Keltainen sopii melkein mihin vain ja lastenhuone saa olla juuri sellainen iloinen sekamelska. :)

      Poista
  11. Ihania kaikki kolme, mutta eritoten toinen ja tietty tuo viimeinen, joka on värimaailmaltaan sama kuin meidän lastenhuone:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Teillä onkin tosi kaunis lastenhuone ja värimaailma on erittäin onnistunut.

      Poista
  12. Mä lankesin harmaan ja keltaisen sekaan :) Eli eka! Ihanan pirtsakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin harmaa ja keltainen ovat oiva pari. Keltainen piristää harmaata oikein kivasti lastenhuoneeseen sopivaksi. Yhdessä ne eivät tunnu ollenkaan harmaalta. ;)

      Poista
  13. Kaikki suunnitelmat ja kuvat olivat kivoja (ja jotenkin myös tutun oloisia - meillä taitaa olla samanlainen maku)!

    Keltainen ja harmaa ovat todella hyvä väripari - harmaa nostaa keltaisen hienosti esiin. Turkoosi toimii myös (ilmankos sitä on meillekin tulossa).

    Jos sisustuspuuhissa keksit, mistä noita lautashyllyjä löytää, niin vinkkaathan minullekin? Sellaiset haluaisin meidän lastenhuoneeseen, joskin hyvänä kakkosvaihtoehtona on Ikean tauluhyllyt.

    Niin, oli minulla asiaakin: blogissani on sinulle haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on siis erityisen hyvä maku! :D Keltaisella on tosi suotuisa vaikutus monen värin kaverina ja erityisesti se mielestäni sopii lastenhuoneisiin.

      Yritän bongailla lautashyllyjä, sillä sellainen olisi tosiaan omaan lastenhuoneeseenkin hakusessa. Pitää varmaan palkata joku tekemään jos ei löydy, tai sitten tyytyä Ikean tauluhyllyihin.

      Kiitos mukavasta haasteesta. Yritän tarttua siihen nopeasti! <3

      Poista
    2. Minä bongasin jo muutaman:

      http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/90201914/
      http://www.pitsijapellava.fi/epages/PPO.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/06082010-1121/Products/Lautashylly
      http://www.antiikkiverstas.com/verkkokauppa/lautashylly
      http://www.sisustusnostalgia.fi/product_details.php?p=1653
      http://www.sisustusnostalgia.fi/product_details.php?p=1651

      Paitsi että meille tällainen ei taida sittenkään sopia. Ei tyyliltään eikä välttämättä tilakaan riitä - mallailin lastenhuonetta mittojen kanssa, eikä sinne ihan rajattomasti uutta mahdu, edes seinille.

      Poista
    3. vielä yksi :)

      http://www.lannamobler.se/fi/hyllyt-ja-seinahyllyt/oliver-furniture-vagghylla-seasidetallrikshylla-vit?group=prod_brd-s2%2F174

      Poista
    4. Pahoittelen, että vastaan sinulle vasta nyt. Olin kyllä nuo linkit katsonut, mutta en silloin ehtinyt vastaamaan ja se sitten jäi. Kiitos sinulle todella paljon vaivannäöstäsi! <3 Tuon viimeisen linkin takaa Länna Möbleristä löytyvä seinähylly olisi kyllä aika täydellinen. Nyt pitää vaan tosiaan miettiä, että löytyykö sille sopiva paikka meidän lastenhoneesta. :)

      Poista
  14. Ykkönen on mieleeni eniten :) Tosin muutkin olivat ihania, mutta tuo väriyhdistelmä olisi varmaan helppo pitää pojan huoneessa pidempäänkin olematta liian "vauvamainen" tms. Ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, että tuo keltaisen ja harmaan väriyhdistelmä toimii hyvin myös vähän vanhemmalla lapsella kuin ihan sylivauvalla. Tuota yhdistelmää voi myös helposti muuttaa isomman lapsen huoneeksi lisäämällä mukaan esim. mustaa pieninä ripauksina. :)

      Poista
  15. Mä ihastuin tohon ekaan, mut omalle pikku pojalleni vaihtaisin keltasen kirkkaan vihreeseen ja muutama punainen väripilkku :) Eli taitaa olla vähän sekoitus ekaa ja vikaa... valkosella pohjalla harmaata ja vihreetä ja hiukan punaista :) Menipäs ny sekavax =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ehdottamasi värimaailma sopisi myös kauniisti harmaan kaveriksi. Uskon saaneeni hyvin kiinni ajatuksestasi. :) Huonettahan voi ajatella muuttavansa juuri helposti lapsen kasvaessa väriä lisäämällä tai vähentämällä.

      Poista
  16. 3,5 v pojan kans katottiin noita kuvia ja kaikista ihastuneimmat huudahdukset kirvoitti tuo värikäs viirinauha -huone. Halusi heti itselleen samanlaisen, joten hmm... täytyyköhän tässä alkaa pieneen tyylivarkauteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva kuulla, että poiasi oli innstunut tuosta kuvasta. Nyt ihmeessä tyylivarkaus käyntiin! :D enpä kyllä yhtään ihmettele, että poikasi tuosta viirinauhahuoneesta innostui, sillä se on todella kauns!

      Poista