perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kahvikuppifilosofiaa

Mun yksi suurimmista heikkouksistani on kauniit astiat. En vaan mahda sille mitään, että ne kiinnostaa mua tosi paljon, on kiinnostanut ihan pikkutytöstä asti. Meillä majailee astioita ahkerasta kirpputorille kantamisesta huolimatta varmasti enemmän kuin kymmenen hengen perhe tarvitsisi ja silti uudet astiasarjat kiinnostaa mua älyttömästi.

Olen tullut kuitenkin näiden parin pienen perhetapahtuman aikana huomaamaan, että meiltä uupuu kunnollinen kahviastiasto. Meillä on monestakin eri sarjasta sellainen kuusi kappaletta kuppeja asetteineen, mutta jos ja kun vierasmäärä on enemmän kuin se kuusi, niin esillä on sekalainen seurakunta. Lisäksi mikään näistä kahvikuppisarjoista ei oikein enää miellytä mun silmää.

Meillä on häälahjaksi saatua Pentikin Vanilja -sarjaa, lapsena saamani Pentikin Silakka -sarja (tästä en voi luopua tunnearvon vuoksi), Arabian 24h -sarjaa vihreänä ja Arabian Veranda -sarjaa. Tätä Verandaa meillä itseasiassa on vähän enemmän, olisko peräti 10 kuppia ja asetit. Verandaa miehellä oli yhteenmuutettaessa jo itsellään ja enäähän tätä ei edes valmisteta.



Arkiastiastona meillä toimii Arabian Teema valkoisena, normaalit vieraskahvitukset hoidetaan siis Teeman mukeilla (josta löytyy myös joulunajaksi punaiset mukit, iso määrä muumimukeja ja muutama erikoismuki), että periaatteessa kahvikupit voisi ostaa myös samasta sarjasta. Mutta, ehkä jotenkin juhliin kaipaisin vähän fiinimpää fiilistä.

Meillä on juhlavampana ruokakalustona tuota Arabian Lumi sarjaa ja se voisi olla tietysti yksi vaihtoehto. Tänään näin lehdessä mainoksen tuosta Arabian Koko -sarjasta, kun siihen oli tulleet nämä ihanat keväiset pastellisävyt, niin tämäkin näytti kyllä tosi kauniilta. Enpä silti varmaan tästäkään sarjasta värillistä versiota valitsisi.

Miten vaikeaa tämä voikin olla.

1. Arabia KoKo
2. Arabia Lumi
3. Arabia Teema
4. Iittala Ego

Tuleeko jollekulle mieleen, jotain muuta sarjaa joka voisi meille sopia? Omat ideat alkaa olla vähissä...

Kuvat: täältä, täältä ja täältä

7 kommenttia:

  1. Onpa tutun oloista pohdintaa. Turvallisinta on ostaa jotakin sellaista sarjaa, joka käy entisten kanssa.

    Itse voisin harkita Villeroyn New wave-sarjaa valkoisena. Kuvia esim. täällä
    http://www.kodin1.com/webapp/wcs/stores/servlet/CategoryDisplay?storeId=3444&catalogId=3444&shopId=3010000&compartmentId=3010100&categoryId=3130409

    En kuitenkaan luultavasti osta sitä vaan jatkan Teema-linjalla, koska tällä hetkellä ei ole uusien astioiden tarvetta. Ainahan voin haaveilla kuitenkin ihanista uusista astioista...

    Onnea astiaostoksille ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen joskus miettinyt tuota New Wave -sarjaa, mutta jotenkin oon siitä saanut viimeaikoina vähän yliannostusta. Varmaankin aika monessa blogissa törmännyt samaan sarjaan. Niin ja Teemaanhan ei blogeissa törmää ;), mutta toisaalta siihen en kyllä vielä ole kyllästynyt. Siitä taitaa erottaa ajattoman astiaston.

      Mäkin kyllä vahvasti luulen, että tuosta Teemasta meille päätyy ne kahvikupit ja asetitkin. Ellei nyt yllättäen jostain takavasemmalta tule jotain ihan superia.

      Hyvää viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista
    2. Vielä tuli sellainen mieleen, että kun teillä on ennestään valkeaa Teemaa, niin sillä sarjalla on helppo kahvittaa vaikka mitä juhlia, kun vain servetin värin aina valitsee sopivan. Voin allekirjoittaa täysin tuon mitä kirjoitit. New Wave on kaunis, mutta koska se ei ole ihan yksinkertainen, siinä ei välttämättä olekaan samat klassikon ainekset kuin Teemassa.

      Poista
  2. teemaa itellä 16 hengelle astiastona ja en muuhun vaihtais! tosin astiat on erivärisiä et pitäis kai hanssia valkoisena kaikki ainakin kahdeksalle. :) teema on kaikista kaunein ja kestää aikaa aina vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Teemaa tosiaan runsaasti, mutta kahvikuppeja en ole ostanut. Normaalisti kun kahvittelukäytössä on noi Teeman mukit, niin ei oo ollut tarvetta. Mut nää perhejuhlat vähän tosiaan vaatisi ne asetilliset kaffekupit.

      Kyl mä luulen, että se Teema on meidänkin valinta näistä. Onhan se niin ajaton ja piristystä saa kauniilla serveteillä. :)

      Mistähän mä vaan revin sen kaappitilan! :D

      Poista
  3. Itsellä ollut jo vuosia Ego-kupit, jotka ovat (aikuisen) käteen hyvät ja eritoten kauniit kupit! Joten niitä suosittelen. :)

    Mutta tavalliset Teema-mukit saa helposti ja halvasti tuunattua kahviastiastoksi ostamalla kuppien tasseiksi Koko-sarjan xs-vadit! Koko just passeli (heh) ja värivaihtoehtojakin on useita! :) Itsellä nämä Koko-sarjan xs-vadit toimivat tassien lisäksi myös käytettyjen teepussin alusina muun muassa.


    .eeva

    p.s. Kiitos lungista blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta hyvästä vinkistä Teema mukien tasseiksi! :) Pitääpä ostaa pari ihan testiksi, kyllä niille varmasti käyttöä löytyy juuri vaikkapa teepussien alusina.

      Nuo Egot on kyllä tosi kauniit munkin mielestäni. En oo varmaan niitä koskaan livenä katsellutkaan, vaikka listalle ne valitsin. Hauskan näköiset ne kyllä on!

      Ja kiitos tunnustuksesta. Onhan se mukava jos blogista välittyy rento fiilis. En halua olla hirveän tiukkapipoinen missään jutuissa, joten kiva jos se välittyy täällä blogissakin. :D

      Poista